Ensimmäinen kokonainen palkallinen yhden viikon loma seitsemään vuoteen on nyt takana. Täytyy sanoa että harvoin on aamulla ottanut niin paljon kaaliin kuin eilen kömpiessäni ylös sängystä herätyskellon karjunnan säestämänä. Varsinkin viiden tunnin yöunien jälkeen.

Viimeiset vapaat vietin kaverini kanssa Lontoossa. Muutaman kerran aiemminkin olen vieraillut kyseisessä kaupungissa, mutta edellisestä kerrasta oli aikaa ehtinyt vierähtää jo kymmenen vuotta. Muistan olleeni viimeksi hyvin vaikuttunut paikasta, ja sama tapahtui jälleen. Kaupunki on tällaisen yksittäisen Keski-Suomalaisen silmin nähtynä karmean kokoinen ja ihmismäärä on valtava.

Lontoo on varsinainen kulttuurien ja kansojen sulatusuuni. Ihmisiä kaikkialta maailmasta on sinne saapunut kuka mitäkin tekemään. Hotellinpitäjämme oli luultavasti kiinalainen, hänelle töitä tekevä mies oli luultavasti itäisestä euroopasta ja siivoja taasen luultavimmin jostain lähi-idästä. Ja hotelli sijaitsi alueella jossa suurin osa asukkaista oli afrikkalaista alkuperää. Lähipubin omistaja oli luultavasti Indonesiasta tai vastaavilta alueilta. Itse ihmettelin vain sitä, että missä syntyperäiset Britit olivat?

Tietenkin tuollaisessa kaupungissa on valtavasti katsottavaa ja ihmeteltävää, mutta eräs silmiinpistävä havainto on suunnattomat erot rikkaiden ja köyhien, siis todella köyhien, välillä. Erään hotellin pihaan oli parkkeerattu Bugatti Veyron 16:4. Maailman kallein auto, joita on valmistettu vain muutamia kymmeniä. Omistaja oli erään lähi-idän maan prinssi. Seuraavalla metroasemalla oli kodittomia kerjäämässä. Ero metreissä oli vain muutamia satoja metrejä. Ero varallisuudessa kodittoman ja prinssin välillä on valovuosi.

Aiheesta voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään, mutta matka antaa kummasteltavaa varmasti myös jatkossa, joten totean vain tähän, että kuvia löytyy blogini kuvagalleriasta.

Lisää Lontoosta tulevaisuudessa.